Viikko ilman somea - mitä siitä seurasi?

Viime viikolla tein päätöksen, joka tuntui yllättävän suurelta, vaikka ulospäin se näyttikin hyvin pieneltä. Päätin nimittäin olla hetken poissa somesta – ilman päivityksiä, ilman nopeita vilkaisuja puhelimen näytölle ja ilman niitä huomaamattomia hetkiä, jolloin käsi hakeutuu puhelimelle lähes automaattisesti, aivan kuin varmistaakseen, ettei mikään tärkeä vain jäisi huomaamatta.

Ajattelin etukäteen, että siitä saattaisi tulla levoton olo. Että ehkä jokin tärkeä keskustelu menisi ohi, tai että yritykseni, joka on kuitenkin iso osa arkeani ja identiteettiäni, tarvitsisi minua enemmän kuin olin valmis myöntämään.

Mutta mitään sellaista ei tapahtunut.

Yritykseni ei kaatunut, vaikka en ollut jatkuvasti näkyvillä. Työasiat eivät romahtaneet, eivätkä ihmiset kadonneet ympäriltäni. Maailma jatkoi kulkuaan aivan rauhallisesti.

Sen sijaan tapahtui jotakin muuta, joka tuntui lopulta paljon merkityksellisemmältä. Minä tunsin rauhoittuvani ja sain selkeyttä ajatuksiini.

Läsnäolon voima. Mitä tapahtuu, kun some hiljenee?

Kun puhelimen jatkuva virta hiljeni, huomasin vähitellen, kuinka paljon tilaa syntyy, kun huomio ei ole jatkuvasti jakautuneena kymmeniin suuntiin. Keskustelut läheisten kanssa alkoivat venyä hieman pidemmiksi, katse jäi viipymään ihmisten kasvoissa, ja arkeen alkoi ilmestyä sellaisia pieniä, hiljaisia hetkiä, joita kiireessä ei yleensä edes huomaa.

Ja juuri noissa hetkissä mieleeni alkoi nousta muistoja, jotka tuntuivat tulevan jostakin paljon kauempaa. Muistoja lapsuudesta. Ja niitä muistoja oli mukava jakaa omille lapsille. Ihan kasvotusten keskustellen. 

Lapsuuden ulkoleikit ja yhteisöllisyys sekä luonnollinen turvan kokemus

Nyt puhutaan ajasta, jolloin iltapäivät eivät täyttyneet ilmoituksista, viesteistä tai ruudun valosta, vaan siitä, että koulun jälkeen vedettiin nopeasti takki päälle ja juostiin ulos, koska siellä elämä tapahtui.

Joskus kokoonnuttiin isommalla porukalla, joskus leikki alkoi vain kahden kesken ja kasvoi siitä vähitellen. Pelattiin polttopalloa, kirkonrottaa ja piilosta, rakennettiin majoja metsän reunaan ja keksittiin pelejä, joiden säännöt syntyivät samalla kun niitä pelattiin.

Ja vaikka silloin ei puhuttu yhteisöllisyydestä, hermoston säätelystä tai turvallisuuden kokemuksesta, tapahtui silti jotakin hyvin olennaista. Me loimme toisillemme turvaa.

Hermoston turvan tila – miksi turvallisuuden kokemus on ihmiselle välttämätön 

Kun ympärillä on tuttuja ihmisiä, joiden kanssa juosta, nauraa ja joskus riidelläkin, keho saa viestin, joka on ihmiselle hyvin perustavanlaatuinen: tässä joukossa on hyvä olla. 

Nykyään tiedämme hermoston toiminnasta paljon enemmän kuin silloin, kun juoksimme pitkin pihoja ja metsänreunoja miettimättä hetkeäkään, mitä kehossamme tapahtuu.

Tiedämme, että turva ei ole pelkkä ajatus eikä vain tunne, jonka voi päättää tuntea. Se on syvä kehollinen kokemus, joka vaikuttaa siihen, miten hengitämme, miten ajattelemme ja miten suhtaudumme ympärillämme oleviin ihmisiin.

Kun hermosto kokee turvaa, hengitys syvenee, keho rentoutuu ja mieli alkaa toimia kirkkaammin. Ihminen pystyy olemaan utelias, läsnä ja avoin. Hän pystyy luomaan yhteyttä toisiin ihmisiin ja näkemään mahdollisuuksia sielläkin, missä stressaantunut mieli näkisi vain ongelmia.

Stressi ja ylikuormitus. Miksi hermosto siirtyy selviytymistilaan?

Mutta kun kuormitus kasvaa liian suureksi, kun ärsykkeitä on jatkuvasti liikaa ja tempo kiihtyy niin, ettei pysähtymiselle jää tilaa, hermosto alkaa toimia toisenlaisella logiikalla. Se siirtyy selviytymään.

Silloin keho valmistautuu taistelemaan, pakenemaan tai vetäytymään – vaikka varsinaista uhkaa ei olisikaan. Monelle meistä tästä tilasta tulee vähitellen niin tuttu, että alamme pitää sitä normaalina, emmekä enää edes huomaa, kuinka harvoin koemme todellista levollisuutta.

Hermoston rauhoittaminen arjessa. Ne pienet hetket, joilla on suuri vaikutus 

Ehkä juuri siksi tuo viikon tauko somesta tuntui niin merkitykselliseltä.

Kun jatkuva virta hiljeni, huomasin, kuinka nopeasti hermosto alkaa rauhoittua, kun sille antaa siihen mahdollisuuden. Kun puhelin ei vedä huomiota joka hetki, kun keskustelulle jää tilaa ja kun ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa voi olla ilman tarvetta olla jatkuvasti jossakin muualla.

Voiko hermoston turvaa oppia uudelleen? 

Valmennuksissani autan ihmisiä palaamaan takaisin tähän kokemukseen – hermoston turvaan, joka ei ole vain teoriaa tai ajatus, vaan hyvin konkreettinen kokemus kehossa.

Kun ihminen alkaa kokea enemmän turvaa, monet asiat alkavat muuttua lähes huomaamatta. Ajattelu selkeytyy, energiaa tuntuu olevan enemmän ja ihmissuhteet alkavat syventyä tavalla, jota ei voi pakottaa, mutta joka syntyy luonnollisesti silloin, kun keho ei ole jatkuvasti varuillaan.

Ja usein muutos alkaa hyvin pienistä asioista.

Hetkestä ilman puhelinta. Keskustelusta, jossa on aikaa kuunnella. Ja yhteisestä naurusta, joka syntyy ilman erityistä syytä. Ehkä juuri niistä samanlaisista hetkistä, joita moni meistä muistaa lapsuudestaan. Luulen, että tuo muisto ulkoleikeistä tuntui siksi niin vahvalta.

Se muistutti siitä, että turvan kokemus ei ole meille vieras asia. Moni meistä on kokenut sen joskus hyvin luonnollisesti silloin, kun kuului joukkoon, kun joku huusi pihan toiselta puolelta mukaan leikkiin ja kun tiesi, että tässä seurassa saa olla juuri sellainen kuin on. Se on sitä hermoston turvaa.

Ja ehkä kaikkein lohdullisinta on se, että tuo kokemus ei ole kadonnut mihinkään. Se on edelleen meissä, joskus vain hieman peittyneenä kiireen, kuormituksen ja jatkuvan tekemisen alle.

Jos tämä ajatus resonoi sinussa ja tunnet, että kaipaat elämääsi enemmän tätä kokemusta. Jos kaipaat enemmän tilaa nauttia elämästäsi, enemmän levollisuutta ja enemmän yhteyttä itseesi ja toisiin ihmisiin voit aina olla minuun yhteydessä ja kysyä lisää valmennuksistani. Kerron mielelläni, miten työskentelen ja millaisille ihmisille valmennus usein avaa uusia näkökulmia.

Mutta sitä ennen pysähdyn vielä yhden kysymyksen äärelle, jonka jätän myös sinulle:

Kun ajattelet lapsuuttasi, mikä hetki tai leikki tuo ensimmäisenä mieleen tunteen siitä, että olit osa jotakin – että ympärillä oli ihmisiä, joiden kanssa oli hyvä ja turvallinen olla?